Ensin työ, sitten passiivinen tulo
Haluatko sinäkin tienata rahaa 24/7 ilman jatkuvaa työtä?
Passiivinen tulo on juuri sitä. Olet oikeassa paikassa. Se ei toki vielä näy lompakossasi. Passiivisen tulon perusidea on, että voit saada tuloa vaikka et tee sen eteen aktiivisesti työtä juuri tällä hetkellä.
Passiivisen tulon avulla voit saada tuloa myös kun nukut, lomailet tai olet muuten vain pois sorvin äärestä.
Passiivista tuloa voi rakentaa pääomalla tai työnteolla
Passiivinen tulo ei tarkoita sitä, että et joutuisi jossain vaiheessa tekemään paljon työtä passiivisen tulon eteen. Passiivinen tulo ei tule helpolla ilman riittäviä alkupääomia tai kovaa työtä alussa.
Passiivista tuloa saadaksesi sinulla tulee olla joko valmiiksi sijoitettavaa pääomaa passiivisen tulon hankkimiseksi ostamalla, eli siis rahaa sijoitettavaksi tai sitten sinun täytyy itse rakentaa omia passiivisen tulon lähteitä aktiivisella työllä.
Tällä sivustolla on esitelty muutamia ideoita ja keinoja miten passiivista tuloa voi ansaita. Muista kuitenkin että se mikä toimii yhdellä, ei välttämättä toimi toisella. Olet aina itse vastuussa omista teoistasi ja niiden seurauksista.
Mitä passiivinen tulo on?

Miten voi saada passiivista tuloa?
Tervetuloa löytämään tapoja joilla voi rakentaa lisätuloja ja passiivista tuloa!
Passiivinen tulo kuulostaa monen korvaa todella houkuttelevalta tavalta ansaita rahaa. Moni etsii uusia tapoja ja keinoja ansaita pieniä lisätuloja, eli hieman lisää taskuarahaa ja toiset taas ansiotulojen korvaajaa ja taloudellista riippumattomuutta. Tällä sivustolla löytyy jonkin verran tietoa ja ideoita siihen miten passiivista tuloa voi rakentaa ja ansaita. Sivuston tarkoituksena on kertoa hyödyllistä tietoa passiivisesta tulosta ja sen ansaitsemisen mahdollisuuksista.
Tämä sivusto on ennen kaikkea suunnattu sellaisille passiivisesta tulosta kiinnostuneelle henkilölle, joka on itse valmis opettelemaan, testaamaan ja omalla työllään rakentamaan passiivisen tulon ansaintakeinoja, eli ihmiselle joka on valmis itse tekemään työtä oman passiivisen tulon rakentamiseksi.
Jos odotat helppoa rahaa ja sellaista ”rikastu nopeasti” tyyppistä liibalaabaa, niin sitä ei löydä täältä. Tällä sivustolla tutkittavat ja esiteltävät keinot eivät ole niitä kaikista nopeimpia teitä rikkauksiin. Nämä vaativat enemmän tai vähemmän kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä.
Sivuston tavoitteena on, että kuka tahansa jota passiivinen tulo kiinnostaa voisi saada passiivisen tulon rakentamiseen ja hankkimiseen uusia tietoja, taitoja ja ideoita. Kaikkia mahdollisia passiivisen tulon lähteitä täällä ei kuitenkaan käsitellä.
Sivustolla keskitytään erityisesti sellaisiin passiivisen tulon muotoihin, joihin ainakin lähes kuka tahansa voi päästä käsiksi kohtalaisen helposti ja pienellä alkupääomalla jatkuvan oppimisen, sekä yrityksen ja erehdyksen kautta. Tämä vaatii toki ahkeraa työntekoa varsinkin alkuvaiheessa. Tervetuloa mukaan!
Aki, Passiivitulo.fi -sivuston perustaja